DB 950 implematic -63

Jakajapumppu toimii varsin hyvin kunhan siihen ei pääse vettä. Parikymmentä tuhatta tuntia pyörineitä DPA -pumppua on maalaistajojen pihoilla vanhoissa traktoreissa edelleen käytössä. Välipainepumppu on voinut tarvita uudet siivet, mutta kyllä korkeapainepää on aika luja luu maailmaa vastaan.

erkki kirjoitti:Jakajapumppu toimii varsin hyvin kunhan siihen ei pääse vettä. Parikymmentä tuhatta tuntia pyörineitä DPA -pumppua on maalaistajojen pihoilla vanhoissa traktoreissa edelleen käytössä. Välipainepumppu on voinut tarvita uudet siivet, mutta kyllä korkeapainepää on aika luja luu maailmaa vastaan.

Mulla on ehkä liki 6000 tuhattatuntia pyöriny 880 jakajapumpulla. Toimii kun junan vessa. Alkuperäinen mittari rikkoontunut 5342 tunnissa joskus luvulla.

Sama täällä, 1966 tehty 880, kellossa 4055 tuntia, mutta osien kuluneisuudesta voisi päätellä joko toinen kierros menossa tai yli puolet ajasta ajeltu ilman vaijeria. Moottoria avattu sen verran että venttiileitä säädelty, mutta pumppua ei koskaan.

Mutta alkuperäiseen 1690'n kysymykseen palatakseni, tuskin pitkäänkään toimisi silloisen polttoaineen ja käytäntöjen kanssa. Nykyiset yhteispaineruiskuttimet ja pumppusuuttimet ym. on niin herkkähipiäisiä että. Saattavathan ne hetken toimia mutta sitten alkaa kiukuttelu jolla ei loppua. On niinkuin ihminen, kun se juo viinaa, tupakoi tai muuten elää huonosti, niin ensin ei tunnu missään mutta sitten se tohtorissa laukkaaminen alkaa. Minusta dieselien polttoainelaitteet on parhaimmillaan kun niihin ei ole sotkettu sähköä. No, nälkääntapposolenoidin nyt ehkä vielä hyväksyy. Muistelkaapa vaikka kun CAV keksi sähköohjatun pumpun, mitä tapahtui vaikkapa Transitille ja Mersulle, jotka käyttivät sitä.

Onhan mullaki yli 14000 tuntia ajettu CAV Vammas Magnumis, Kubotan moottori CAV pumpulla kehrää kuin kissa

Se on kyllä totta että ruiskutuslaitteis ei tarvi sähköö eikä tarvi monesa muusakaan paikas missä tänpäivän insinööri luulee sitä tarvittavan. Taavetin nostolaitekin toimii moitteettomasti ilman sähköö.

Sähköjen kanssa on sellainen tilanne, että kun ne tehdään laadukkaasti ja laatuosista, niin pelaa niin kaukan kuin niiden tarviikaan. Traktoreiden kohdalla asiassa vaan on sellainen erikoispiirre, että niiden kanssa pelaa sellainen väki, joka on oppinut tekemään omatoimisesti huollot ja korjaukset ja hieno elektroniikka on herkästi sellaista, ettei se sidä omatoimisen remonttimiehen möhläyksiä: lisättyjä valoja, väärin kytkettyjä tai oikosulkevia peräkärryn valoja, apuvirran antoa tai ottamista, jopa hitsauskoneen voimalla käynnistystä kun akku on huono, korroosion aiheuttamia ylimenovastuksia, tapaturmaisesti katkennutta kaapelia j.n.e, jotka ovat mahdollisia ja todennäköisiä traktorin elinkaaren aikana. Mukaan tule lisäksi erilaiset merkki- ja mallikohtaiset boksit, jotka eivät keskenään vaihtokelpoisia, vaan aina on kutsuttava paikalle todellinen asiantuntija joka tilaa juuri oikeanlaisen boksin marmoritiskille.

Kolme mulla on not sähköisiä traktoreita kaikki 2007 vuodelta. Hyvin ne on toiminu ja mukavia käyttää. Kerran olen jotunu tilaaman ammattimiehen pellole kun sähköinen suunnanvaihto ei ottanu käskyjä vastaan 600 tuntia ajetus konees. Ammattimiehelt meni 10 min tiaknoosin ja korjaukseen. Ei tarvinu kun yks johtoliitos avata ja suihketta väliin, mutta sitäkään ei saatu puhelimes tiaknosoitua, anto kahta eri vikakoodia joista kumpikaan ei ollu oikinen. Kyllä mä viel arvostan enempi perinteitä tekniikkaa.